Enklaavin kevät

By maaliskuu 28, 2017Artikkelit

Kevät on jo täydessä vauhdissa ja opiskelijat alkavat jo odottelemaan innokkaana Suomen pisintä Wappua, joka alkaa 10.4 ja kestää tietysti kuun vaihteeseen. Jo kuluneeseen kevääseen on kuulunut jo menoa ja vilskettä, Liuguria, KYPÄ:ää, Pikkulaskiaista Turussa, Winter Classic Kaplaakia vastaan, ja olihan Lappeenrannassa yhdet poikkaritkin.

Liugurissa oli huikea mäenlaskukisa, jossa jokainen kilta oli mukana kisailemassa, Lateksii kävi ensimmäisen kerran ikinä näyttämässä taitonsa! Voiton vei kuitenkin energiatekniikan kilta Armatuuri, jonka mäenlaskuväline ei jättänyt ketään kylmäksi…

Liugur kuvat: Emilia Teittinen, Hanna Fagerholm ja Heidi Jäkälä

Tietysti Liugurissa oli perinteinen köydenveto jonka teekkarit veivät mennen tullen (pahoitteluni Enklaavin pojat…)

Mukana Liugurissa oli Tuplakasi joka oli mahdollistamassa ZORB-jalkapalloja, joissa pääsi skabailemaan kavereitaan vastaan.

Helsingissä Clarion Hotellissa Suomen Ekonomit järjestivät tammikuussa Kylteripäivät 2017 jossa kokoonnuttiin yhteen muiden kauppiksien opiskelijoiden kanssa. Torstaina ohjelmassa oli päivällä seminaari jossa esiintyi esimerkiksi Sixten Korkman ja Nicklas Bergman. Seminaariosuuden jälkeen luvassa oli huikea iltajuhla jossa päästiin kunnolla tutustumaan muiden kaupunkien opiskelijoihin ja tietysti iltaa jatkettiin bileiden merkeissä!! Perjantaina oli ihanaa herätä Clarionin pehmeästä sängystä ja suunnata aamu-uinnin kautta aamiaiselle. Tästä jatkettiinkin Salmisaareen Beachvolley kentälle kohti sillistä…

Kypä kuvat: Timo Soasepp

9.2 Enklaavi otti nokan kohti Turkua ja Pikkulaskiaista. Matkaan lähdettiin yhdellä bussilla, ja osalla oli omatoimilippu. Turussa kerättiin merkkejä appropassiin jonka jälkeen jatkoiltiin BÖRS NightClubilla joraillen Robinin tahtiin. Huikea määrä neonkeltaisia haalareita oli liikenteessä ja hyvin siellä edustettiin.

Enklaavi oli mukana Kaplaakin kanssa järjestämässä huikeaa Winter Classicia Kimpisen kentällä, jonka Enklaavi tietysti vei helpon oloisesti 4-1 voitolla. Tämä oli viides järjestetty Winter Classic, josta nappasimme neljännen voiton putkeen. Meininki katsomossa oli huikea joka varmasti auttoi pojat mahtavaan voittoon!!

Kuva: Milena Myllyniemi

Poikkitieteellisiin haalaribileisiin saatiin jatkoa kun Nikke Ankara saapui esiintymään Lappeenrantaan. Tätä ennen oli fukseille järjestetty ensimmäiset Skinnarilan poikkitieteelliset fuksisitsit, jossa kylterit ja teekkarit pääsivät tutustumaan toistensa sitsikulttuureihin sekä tietysti toisiinsa.

Edessä on myös huikeita ulkkaritapahtumia muissa kylterikaupungeissa kuten VVV-risteily jonne lähdössä yli 40 Enklaavilaista sekä WYKY-päivät Vaasassa jossa pääsee pulikoimaan muiden kyltereiden kanssa Tropiclandiassa. Lisäksi 26.4 Tampereella pääsee hurvittelemaan Särkän Märkään muiden enklaavilaisten kanssa!

Wapun ohjelma varmistuu pikkuhiljaa mutta enklaavilaisten wapun keskiössä on ehdottomasti 17.4 järjestettävä MARATHON MONDAY!!! Tällöin ohjelmassa on niin beerpong-turnausta, etkoja , jatkoja ja vahvimmat tietysti vetävät myös jatkojen jatkot seuraavana päivänä…

Skinnarilassa löytyy paljon ohjelmaa vapuksi, jonka löytää osoitteesta suomenpisinwappu.fi .

Jokaisen on hyvä kokea vähintään kerran (tai muutamankin kerran…) Skinnarilan Wappu, ja tietysti jokaisen fuksin on valmistauduttava luopumaan fuksiseudestaan kylterikasteessaan.

Toivottavasti törmäillään Marathon Mondayssa ja ihanaa keväänodotusta jokaiselle!! Nyt voi ottaa hetken iisimmin ja kerätä voimia piiiiiitkään Wappuun 😉

Leave a Reply

English