Fuksivuosi: Millainen se on? Lue fuksimme Iidan ajatuksia ensimmäisestä vuodesta Skinnarilassa!

By huhtikuu 3, 2016Artikkelit

Vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan olevani tilanteessa, jossa olen nyt. Takana oli rankka kevät ylioppilaskirjoitusten ja pääsykokeisiin valmistautumisen kanssa. Pääsykokeen jälkeen en tarkastanut pisteitäni, vaan päätin odottaa tulosten tulemista. Olin aika varma, etten ollut saanut tarpeeksi pisteitä ja etten pääsisi ensimmäisellä yrityksellä kauppikseen.

Heinäkuussa elämäni kuitenkin muuttui, kun sain kuulla päässeeni Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon. Tunteeni Lappeenrannasta olivat kuitenkin sekavat. Ykköstoiveeni oli ollut Aalto, koska olen kotoisin pääkaupunkiseudun tuntumasta. Lappeenranta siis kuulosti pieneltä ja kaukaiselta. Tiesin kuitenkin, etten jaksaisi toista yhtä rankkaa kevättä ja päätin ottaa opiskelupaikan vastaan. Tuota päätöstä en ole katunut hetkeäkään.iida

Tulin Lappeenrantaan yksin tuntematta oikeastaan ketään. Olin innoissani ja myös jännittynyt, mutta positiivisin ja avoimin mielin alusta alkaen. Kaikki alkoi fuksiviikoilla, jotka olivat todellakin yhtä railakkaat kuin oli kerrottu. Ne olivat ehkä parhaat kaksi viikkoa koko vuoden ajalta ja parasta oli kaikenlaisten tapahtumien ja hauskanpidon ohella uusien tuttavuuksien määrä. Lähes kaikki täällä olivat samassa tilanteessa; tulleet lähes yksin uuteen kaupunkiin opiskelemaan. Saman henkistä porukkaa löytyi siis heti. Kaikkien uusien tuttavuuksien nimiä ei millään voinut muistaa ensimmäisillä viikoilla, mutta pikkuhiljaa nimet painuivat mieleen ja ystävyyssuhteita alkoi syntyä.

”Hyvässä seurassa koululla saattaa tulla vietettyä aikaa jopa kellon ympäri.”

Kavereiden kanssa hengaillaan koulussa ja koulun ulkopuolella. Yhdessä on osallistuttu kaikenlaisiin tapahtumiin; käytiin esimerkiksi Hämeenkadun approilla Tampereella, kylteripäivillä Helsingissä ja laskettelemassa Rukalla. Myös useammilla sitseillä on tullut käytyä ja aina on ollut mahtava meininki. Jotkut kävivät myös ulkomaan excursiolla Budapestissa ja on sitä myös muiden opiskelijajärjestöjen tapahtumissa tullut pyörittyä. Näillä reissuilla on saanut vaan lisää kavereita ja mielettömiä kokemuksia! Toisaalta kyllä täällä myös oikeasti opiskellaan ja siihen koululla on loistavat puitteet. Lähes kaikkiin tiloihin pääsee kellon ympäri eli ryhmätöitä väännetään tarvittaessa yötä myöten. Välillä on kuitenkin tarvetta tauolle ja silloin käydään esimerkiksi kiltahuoneella pelaamassa änäriä tai juomassa kahvia. Hyvässä seurassa koululla saattaa tulla vietettyä aikaa jopa kellon ympäri.

iidablogi1Lappeenrannassa asuminen ja eläminen on monella tapaa erilaista kun esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Palvelut ovat lähellä ja kampusalueella on useita ravintoloita. Ruokailu on myös halpaa ja aika helppoa, ei tarvitse joka päivä laittaa itse ruokaa. Koululla on myös muutama kuntosali ja mahdollisuus osallistua ryhmäliikuntoihin; itse esimerkiksi käyn pelaamassa sählyä huikealla porukalla tyttöjen mimmisäbässä joka tiistai. Asunnotkin ovat täällä huomattavasti halvempia ja niitä riittää kaikille opiskelijoille. Kun sain kuulla päässeeni Lappeenrantaan, laitoin heti asuntohakemuksen menemään ja jo seuraavana päivänä tarjottiin asuntoa! Eipä tarvinnut stressata asunnon saamista enää koulun alkaessa. Ehdottomasti plussaa on myös kaunis Saimaan ympäristö.

Opiskelijaelämä on siis kaikin puolin aivan mahtavaa Lappeenrannassa. Ensimmäinen vuosi on ollut paljon huikeampi kuin osasin odottaa. Nyt jo on muodostunut ystävyyssuhteita, joiden tiedän kestävän loppuelämän. Kavereiden kanssa puhutaankin jo, miten selvitään erossa kesällä, kun osa palaa kotiseuduilleen töiden perässä. Tässä vaiheessa eletään kuitenkin kevättä siinä kohtaa, että Vappu on vielä edessäpäin. En epäile hetkeäkään, etteikö Vapun ajasta tule huikea lopetus tälle lukuvuodelle! En myöskään malta odottaa, mitä seuraava vuosi, tai oikeastaan seuraavat vuodet Skinnarilassa tuovat tullessaan. Varmaa on kuitenkin se, että yhtä hyvää meininkiä ja yhteishenkeä ei löydy mistään muualta. Skinnarilan henki onkin jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Se täytyy kokea itse.

Leave a Reply

English