” Maailma näytti hyvin kiinnostavalta, vaikkakin huiman erilaiselta vuonna 1995. Oli markka, oli lankapuhelimia ja Suomi ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestari. Yksi asia oli kuitenkin tuolloin jo paikallaan, elikkä lapsuusvuosiaan viettänyt neonkeltainen Enklaavi ry. Vaikka väristä oltiin jo tuolloin montaa mieltä, Enklaavi vakiinnutti paikkansa kiltojen keskuudessa omintakeisella tekemisellään.
Pääsin itse killan toimintaa jo ensimmäisenä päivänä aloittaessani ekonomiopinnot Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa, kun tuutorini Jähin Tiia opetti kalustetuissa huoneissa liikkumista. Sinänsä hauskaa, Enklaavin ja Kaplaakin pitäessä yhteistä kiltahuonetta, taisin tulla rakentaneeni itselleni vähän monipuolisemman – tai sekavamman – kiltaidentiteetin viettäessäni aikaa varsin kuluneella sohvalla.
En ollut koskaan suunnitellut tulevaksi osaksi Enklaavin hallintoa, vaan nautin opintojen lisäksi senaikaisista tapahtumista ja ihmettelin sitä, miten ihmeessä nuori kilta oli osa pohjoismaista yhteistyöverkostoa. Enklaavi taisi järjestää Wapunkin noina vuosina, mikä oli aikamoinen veivaus huomioiden isänmaan silloisen tilanteen.
Varsin perinteisen syyskokouksen jälkeen huomasin olevan koulutuspoliittinen vastaava, joka käytännössä tarkoitti sisäpoliittista suhmurointia (kylterin aseman parantamista siten, että myös silloinen kauppatieteiden osastokin voittaisi uusissa virityksissä), suhmurointia muiden kiltojen ja ylioppilaskunnan kanssa sekä tietenkin kansallista vaikuttamista – suhmurointia – Suomen ekonomiliiton (siis nykyisin Suomen Ekonomien) koulutuspoliittisessa porukassa.
Vuoden 1997 loppupuolella silloin puheenjohtaja Laitisen Tero totesi, että hän meinaa esittää meikää puheenjohtajaksi. Olin kuin ällikällä lyöty ja ennen kuin siitä tokenin, huomasin keikkuvani neonkeltainen frakkiliivi päällä ja pohtivani sitä, mitä tässä pitäisi tehdä seuraavaksi.
Se olikin sitten helppoa, sillä heti alkuun paljastui, että kassassa oli jäljellä 300 markkaa. Yhtä yksittäistä syytä rahojen vähenemiseen ei ollut, vaan homma oli ollut koko ajan aika tavalla kädestä suuhun elämistä ja rahaa oli mennyt ehkä himppasen enemmän kuin oli tullut, heh. Tämä oli erinomainen oppi siihen, että a) tuloja pitäisi olla menoja enemmän, b) tärkeää on osata tehdä töitä yhdessä hyvin erilaisten ja lahjakkaiden ihmisten kanssa sekä c) kriiseistä voi olla paljonkin hyötyä ihan kaikissa asioissa.
Istuttiin siis Enklaavin hallitusporukalla pöydän ääreen ja alettiin pohtia, mikä oli killan senhetkinen historia, missä olimme juuri nyt ja miten saisimme killan nousuun ja sellaiseen tilaan siten, että se tuottaisi jotakin hyvää jäsenille. Lähtökohtana oli se, että pelkällä killalla ei ole mitään arvoa, jos se ei pysty tuottamaan arvoa jäsenille.
Tuolloin käynnistettiin laaja-alainen pankkiyhteistyö (Etelä-karjalan Osuuspankki lähti voimakkaasti messiin etujen muodossa), ravintoloiden kanssa alettiin tehdä pitkäjänteisempää yhteistyötä erilaisten jytkeiden kanssa (NightTrain tai mikä se nyt olikaan taisi olla ensimmäinen kumppanimme; tai muistan siellä useasti käyneeni), teekkarikiltojen kanssa alettiin pohtia sitä, miten yhdessä tekemällä saataisiin yksintekemistä enemmän aikaan (erityisesti KRK:n veljet jostain merkillisestä syystä olivat kiinnostuneita yhteistyöstä), talviajan tapahtumia lisättiin (Liugur syntyi) ja päätettiin laajentaa vuosijuhlaperinnettä kahden aiemman puheenjohtajan aloittamalla tiellä (paikalle saapui myös muutamia muiden yliopistojen kekkuleita). Onnistumisia tuli myös koulutuspolitiikan ja erityisesti vaikuttamisen puolella, sillä Tervosen Antero voitti mainiolla kurssillaan valtakunnallisen Ekonomiopetussaavutuksen.
Upea porukka sai tuolloin paljon hyviä pieniä asioita aikaan, kun tulevaisuutta alettiin rakentaa vahvuuksien varaan.
Kun vanhojen puheenjohtajakekkulien kanssa vuosittain tapaamme, on upeaa huomata se, että joka vuosi uudet ihmiset saavat aina vietyä asioita eteenpäin ja tehtyä maailmasta parempaa paikkaa myös Enklaavin avulla.”
Juhis Saksa
puheenjohtaja vuosimallia 1998
